Villasukkia ja lämmintä joulumieltä


”Me käymme joulun viettohon…” kaikuu taas monissa kodeissa ja niin kaikui myös Kemin seurakuntakeskuksessa, kun Kemin Eläkkeensaajat viettivät syyskauden päätteeksi joulujuhlaa. Kun ensin oli syöty ja kahviteltu, olikin mukavaa istahtaa kuuntelemaan kun Erkki Keinänen johdatteli vanhojen joululaulujen tunnelmasta kirkkomaalle ja Konstan joululaulu sai monen silmäkulmat kostumaan. Riipaisevan kaunis ja herkkä laulu Erkin tulkitsemana iskee suoraan joulun olennaiseen tunteeseen: kaipaus ja poismenneiden rakkaiden muisto ei jätä ketään kylmäksi. Erkkiä säesti monitaitoinen ja sydämellinen Heli Tuokkola.

Seurakunnan roolista arkipäivässä kertoi diakonissatyöntekijä Teija Jestilä. Seurakuntapastori Oili Tuovinen puolestaan kertoi pienen omakohtaisen joulumuiston, josta oli jäänyt hyvä joulumieli. Molemmilla on pitkäaikainen kokemus ihmisten kohtaamisesta niin vaikeissa kuin iloisissakin tilanteissa. Oili Tuovisen vastuualueeseen kuuluu myös Merimieskirkko, jonka toiminnasta vastaa johtava satamakuraattori Heli Tuokkola. Merimieskirkko on arjessa mukana monen kotoa kaukana olevan merimiehen tullessa työn mukana Kemiin. Heille on tarjolla arjen palveluita mutta myös henkistä tukea ja keskusteluja. Ja joulun alla iloinen yllätys, jossa on myös villasukat.

Jos jollakin oli hymy herkässä ihan vaan pelkästä ilosta, se oli Heli. Kymmeniä villasukkia oli taas valmistunut syksyn aikana ahkerissa käsissä. Kemin Eläkkeensaajat on jo useana vuonna talkoillut sukkia Merimieskirkon joulupaketteihin, tänä vuonna sukkia tuntui olevan ihan ennätysmäärä. Ja hyvä niin, sillä tästä touhusta saa hyvän mielen niin kutojat kuin vastaanottajatkin. Sukat menevät Merimieskirkon lahjoittamiin joulupaketteihin merimiehille, joista monet tulevat tänne Kemiin talvella ensimmäistä kertaa eivätkä voi edes ymmärtää, kuinka kylmää täällä on. Useimmathan nykyisistä merimiehistä tulevat maista, joissa lunta ja talvea ei ole ollenkaan ja varustus on sen mukaista. Kiitos kaikille kutojille! Kemin Eläkkeensaajien pj Mirja Viskari sai hyvin ansaitut kukkaset kiitokseksi kuluneesta vuodesta ja lopuksi seurasi perinteinen yhteislaulusessio Helin säestäessä tuttuja joululauluja.

Kemin Eläkkeensaajat kiittää kaikkia vierailijoita, joita syksyn aikana on keskiviikkoker-hossa vieraillut, samoin tämänkertaisia Kemin seurakunnan edustajia ja toivottaa oikein hyvää joulua ja onnekasta uutta vuotta 2014. Aloitamme toiminnan taas tammikuun puolen välin tuntumassa. Tervetuloa mukaan vireään toimintaamme kaikki nykyiset jäsenet ja myös uudet ikäihmiset.

Kemin Eläkkeensaajat ry

Maire Pallas

Joulujuhla 2013
Joulujuhla 2013
Detail Download
Joulujuhla 2013
Joulujuhla 2013
Detail Download
Joulujuhla 2013
Joulujuhla 2013
Detail Download
Joulujuhla 2013
Joulujuhla 2013
Detail Download
Joulujuhla 2013
Joulujuhla 2013
Detail Download
Joulujuhla 2013
Joulujuhla 2013
Detail Download
Joulujuhla 2013
Joulujuhla 2013
Detail Download
 
 
Powered by Phoca Gallery