HEIDI KAPRIO KERHOSSA 28.10.2015

Lokakuun kerhotapaamiset loppuivat MELKEIN kuntoillen.

FysioKemin pyörittäjä Heidi Kaprio kävi kertomassa miten monipuolista kuntosalinsa toiminta on kaikkien härpäkkeiden käytön lisäksi. Hänen mukana myös oli oppisopimuksella Essi Åman. Essi erikoistuu ikäihmisten liikuttamiseen, joten me olisimme sopivan ikäinen kohderyhmä.

Heidi kehoitti meitä tulemaan Helmikuun alusta Lihasvoima­ ja Yleiskuntotestiin, kun silloin viimeisetkin joulunajan ruuan murut on pakkautuneet vyötärön seuduille. Tarjolla olisi myös tuoli­ ja perusjumppaa. Jos halutaan porukassa jumpata 45 minuuttia niin pitäisi olla vähintään 10 osallistujaa.

Heidi räätälöi meille tosi edulliset hinnat, joten pientä kiinnostusta heräsi tarttua asiaan. Onneksi on aikaa miettiä Tammikuun alkuun asti, silloin viimeistään pitää ilmoittautua, että saadaan oma aika ja sali Helmikuussa käyttöön. Silloin pitää alkaa treenata rantakuntoon.

HOX Katsokaa Nenäpäivä ­ohjelmaa 6.11 Fysio Kemi on mukana!

 

HEIDI KAPRIO KERHOSSA 28.10.2015
HEIDI KAPRIO KE...
Detail Download
HEIDI KAPRIO KERHOSSA 28.10.2015
HEIDI KAPRIO KE...
Detail Download
HEIDI KAPRIO KERHOSSA 28.10.2015
HEIDI KAPRIO KE...
Detail Download
HEIDI KAPRIO KERHOSSA 28.10.2015
HEIDI KAPRIO KE...
Detail Download
HEIDI KAPRIO KERHOSSA 28.10.2015
HEIDI KAPRIO KE...
Detail Download
HEIDI KAPRIO KERHOSSA 28.10.2015
HEIDI KAPRIO KE...
Detail Download
 
 
Powered by Phoca Gallery