Joulujuhlaa vietettiin perinteiseen tapaan 28.11 ja tällä kertaa Ratapihan Ruustinnassa. Porukka oli hyvällä ja iloisella mielellä tietysti siitä että joulu lähestyy mutta myös siitä, että olimme taas kerran saaneet aikaan hyvää mieltä jaettavaksi myös muille.
Merimieskirkolle saatiin kudottua 75 paria sukkia ja lähtee jouluterveiset ympäri maailmaa kun Kemissä ja Torniossa joulun alla käyneiden laivojen merimiehet saavat lämpöiset sukat joulupaketissa. Sukat otti vastaan Heli Tuokkola, joka oli tässä roolissa viimeisen kerran, Heli siirtyy seurakunnan palvelukseen.
Toinen kohde oli lähempänä, kemiläiset vähävaraiset perheet saavat Kemin seurakunnalta joulupaketin ja me olimme mukana sukkalahjoituksella. Tähän tarkoitukseen sukkia kertyi 70 paria ja kaikki ne on kudottu hyvän joulun toivotuksella. Tämän lahjoituksen sai mukaansa Teija Jestilä, joka kertoi että tarvitsevia on Kemissäkin suuri määrä. Isot kiitokset myös seurakunnalta.
Eikä siinä vielä kaikki. Kemi täyttää ensi vuonna 150 v ja mehän päätimme aloittaa heti vuoden alusta juhlinnan ja päätimme kutoa 150 paria vauvasukkia synnärille. Tavoite saavutettiin ja vähän ylikin. Vauvasukat nauhoitettiin Kemi 150 v nauhoilla, sinisillä ja punaisilla. Nämä sukat otti vastaan synnärin puolesta Juha Berg. Toinen syy muistaa synnäriä oli se iloinen uutinen että synnytykset jatkuvat Kemissä ainakin toistaiseksi. 
Juhla jatkui ruokailun merkeissä ja päivän kohokohta oli Sirpa Filpan esittämä monologi, joka sai yleisön raikuvat aploodit. Kahvi maistui sen jälkeen ja lopuksi oli kiitosten aika.

SYDÄMELLISET KIITOKSET KAIKILLE KUTOJILLE, TEITTE JOULUN MONEEN KOTIIN. HYVÄÄ JOULUA

Tavataan taas tammikuussa!      

Joulujuhla 2018
Joulujuhla 2018
Detail Download
Joulujuhla 2018
Joulujuhla 2018
Detail Download
Joulujuhla 2018
Joulujuhla 2018
Detail Download
Joulujuhla 2018
Joulujuhla 2018
Detail Download
Joulujuhla 2018
Joulujuhla 2018
Detail Download
Joulujuhla 2018
Joulujuhla 2018
Detail Download
Joulujuhla 2018
Joulujuhla 2018
Detail Download
Joulujuhla 2018
Joulujuhla 2018
Detail Download
Joulujuhla 2018
Joulujuhla 2018
Detail Download
Joulujuhla 2018
Joulujuhla 2018
Detail Download
 
 
Powered by Phoca Gallery