Kemin Eläkkeensaajien vieraana 16.10 oli Sauli Hyöppinen, joka kertoi Luotsi kumppanuuskeskuksen toiminnasta Tornion järjestötalolla. Toiminta on hyvin laajaa ja kattaa periaatteessa ikäryhmät vauvasta vaariin.  Järkällä pyörii monenlaista toimintaa ja isolta osin vapaaehtoisin voimin. Virikeohjaajana toimii palkkatuella Sauli ja keittiössä on päätoiminen emäntä, joka vastaa ruokahuollosta. Palkkatuella työllistyy kymmenkunta hlöä, muuten vastuu jakautuu useiden järjestöjen vapaaehtoisille.  Järkällä saa edullisen ruuan joka päivä, 4 € / hlö, myös ruoka-avustuksia jaetaan vähävaraisille lahjoituksena saaduista elintarvikkeista. Siellä järjestetään myös koulutusta opintokerhotyyppisesti ja taloudellista tukea tähän toimintaan saadaan DSL:n opintojärjestöltä. Rahoitus toiminnan pyörittämiseen tulee pienistä puroista, mm. ruokalan tuotoista, eri tilaisuuksien arpajaisista ja joistain yleishyödyllisistä säätiöavustuksista. Virkistyspäivät, joissa mekin olemme olleet mukana, ovat aina täyteen buukattuja. Aivan upeaa toimintaa, iso hatun nosto Saulille ja kaikille toimintaa pyörittäville. Järkällä saa iloa arkipäivään niin ikäihmiset, vammaiset kuin vähävaraiset perheetkin. Kiitos Sauli, on ollut mukava vierailla Torniossa ja nyt kun saimme taustatietoa, sitäkin innokkaammin olemme mukana.

Sauli Hyöppinen Kemin Eläkkeensaajien Vieraana 16.10
Sauli Hyöppinen...
Detail Download
Sauli Hyöppinen Kemin Eläkkeensaajien Vieraana 16.10
Sauli Hyöppinen...
Detail Download
Sauli Hyöppinen Kemin Eläkkeensaajien Vieraana 16.10
Sauli Hyöppinen...
Detail Download
 
 
Powered by Phoca Gallery